2000-luvun alussa Avain nauhoitti demon, jonka Rähinä Recordsin Elastinen vei Radiomafia-radiokanavalle (nyk. YleX). Warner Music oli kuullut Avainta jo Kapasiteettiyksikön demolla, mutta levy-yhtiö kiinnostui artistista vasta tämän musiikin alettua soida radiossa. Avain teki levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa ja vuonna 2001 julkaistiin Avaimen debyyttialbumi Punainen tiili, joka on myynyt yli 14 000 kappaletta.[3] Levy nousi parhaimmillaan virallisen albumilistan viidenneksi[4] ja sai kaksi Emma-ehdokkuutta. Siltä julkaistu single "Yhdes iltaan" nousi MTV Nordicin soittolistalle, vaikka olikin suomenkielinen kappale. Kyseisen kappaleen lisäksi mm. nimikkoraita ja "Roihuvuori" nousivat suomirapin klassikoiksi. Avain näki läheltä Fintelligensin nousun julkisuuteen, ja halusi säilyttää yksityisyytensä[5], joten hieman albumin julkaisun jälkeen Avain irtisanoi sopimuksensa Warner Musicin kanssa ja vetäytyi julkisuudesta. Oikeudet nimeen Avain jäivät levy-yhtiölle. Hän esiintyi ensimmäistä kertaa Asana Ezkimon kappaleella "Avoin mikki" (albumilla Iso E).

Esikoisalbumin jälkeisen hiljaiselon takia yleisö heräsi ajattelemaan tulisiko Avain enää jatkamaan musiikkiuraansa. Avain oli kuitenkin tekemässä uutta musiikkia ja vieraili muusikkoystäviensä kiertueilla. Asa kiersi myös Davon ja Redraman kanssa. Redraman kanssa hän on esiintynyt myös Keski-Euroopassa. Tämän hetkiseen keikkaryhmään kuuluu mm. Puppa J ja Pyhimys. Avain teki paluun Asaksi nimensä vaihtaneena vuoden 2004 kesällä. Ensimmäinen uusi julkaisu oli hiphop-lehti Possen (nyk. Basso) mukana tullut single Leijonaa metsästän, joka päätyi myös radiokanavien soittolistoille[6]. Fried Records julkaisi seuraavan vuoden huhtikuussa levyn Leijonaa metsästän, joka nousi albumilistan kolmanneksi[7]. Vuonna 2005 Asa oli mukana myös Tyttö sinä olet tähti -elokuvan tekemisessä soundtrackin säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana ja cameo-roolissa.

Asa tuomittiin kokaiinin ja kannabiksen hallussapidosta ja käyttörikoksesta sakkoihin vuonna 2006[8]. Asiasta uutisoitiin suurten iltapäivälehtien pääsivuilla. Asa sanoi haastattelussaan Helsingin Sanomien Jani Mikkoselle tämän tuntuneen poliittiselta iskulta häntä vastaan.[5] Saman vuoden syksyllä ilmestyi Asan kolmas albumi Terveisiä kaaoksesta. Levyn julkaisi Numbers Entertainment. Seuraavan vuoden alussa ilmestyi mixtape Foetida-Pro Promo, jota painettiin ainoastaan 1 000 kappaletta. Myöhemmin Asa levitti mixtapeaan ladattavana Internetissä.

Asa julkaisi 16. huhtikuuta 2008 Loppuasukas-nimisen albumin, jonka nimen Asa kertoo tarkoittavan alkuasukkaan vastakohtaa. Albumi debytoi Suomen virallisen albumilistan neljänneltä sijalta. Asan seuraava julkaisu on aseistakieltäytyjäliitolle tehty levy, jota hän kuvailee "slaavilaiseksi räpiksi". Sen taustat ovat eri tekijöiden tekemiä. Levy julkaistaan "ehkä loppuvuodesta".[9] Asa aikoo myös julkaista Davon kanssa tehdyn yhteislevyn nimeltä Suomen partaalta.